Blogi

Jaakko kuva

Ilmastonmuutosta vastaan datalla ja palveluilla?

Haaste on suuri, mutta ei mahdoton

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) julkaisi juuri raporttinsa liittyen ilmastonmuutoksen etenemiseen. Omasta lapsuudestani 80-luvulla muistan ahdistuksen, joka liittyi happosateisiin sekä otsonikatoon. Lohduttoman näköisiä kuvia kuolleista metsistä ja huolestuttavia uutisia auringon säteilyn terveysvaikutuksista. Näihin ongelmiin tartuttiin globaalisti ja esimerkiksi otsonikadon ehkäisemiseksi solmittiin vuonna 1987 Montrealin pöytäkirja, jonka edesauttamana toive otsonikerroksen toipumisesta elää edelleen. Tällä hetkellä keskustelen viikoittain omien lasteni kanssa siitä mitä ilmastonmuutos on ja mitä se meille tarkoittaa. Huoli heillä on kova eikä toivoa saa menettää. Haaste on suuri, mutta ei mahdoton.

Kaukoenergiaan liittyy suuri mahdollisuus

Energiatoimiala ja kaukoenergia ovat paljon vartijana, kun puhutaan ilmastonmuutoksen kannalta merkityksellisistä asioista. Kaukoenergiaan sisältyy suuri mahdollisuus, koska keskitettyjen järjestelmien muuttaminen on nopeampaa ja tehokkaampaa kuin hajautettujen. Päästöjä on onnistuttu leikkaamaan ja fossiilisista polttoaineista ollaan siirrytty kiihtyvällä tahdilla biomassojen ja hukkalämpöjen laajempaan hyödyntämiseen.

Tiedon monipuolisempi hyödyntäminen mahdollistaisi huomattavan määrän kestävää kehitystä

Käyttämättömiä mahdollisuuksia on edelleen paljon ja moni niistä liittyy tiedon parempaan hyödyntämiseen sekä palveluiden kehittämiseen. Kaukoenergian käyttöön sekä tuotantoon liittyvän tiedon monipuolisempi hyödyntäminen mahdollistaisi huomattavan määrän kestävää kehitystä liittyen esimerkiksi energiatehokkuuden parantamiseen, kysyntäjoustopalveluiden tarjoamiseen, hukkalämpöjen entistä parempaan hyödyntämiseen, kaksisuuntaiseen kaukoenergiaan sekä energian puskuroimiseen kiinteistöissä, verkoissa ja varastoissa.

Yhteinen maali on näkyvissä. Ryhdytään töihin, näytetään esimerkkiä ja ollaan rohkeita – yhdessä.

Kirjoittajana Jaakko Huhta, Vice President, HansenCX