Lämpöyhtiöt tarjoavat parempaa kaukolämpöä kehittämällä palveluita ja liiketoimintamalleja
Tänä päivänä kaukolämmön tuottamisessa ei ole kyse vain kodin tai kiinteistön lämmittämisestä, vaan kokonaisvaltaisen palvelun tarjoamisen merkitys kasvaa jatkuvasti. Asiakkaalle se tarkoittaa paitsi pienempiä kustannuksia ja ennakoitavuutta, myös mahdollisuutta pienentää hiilijalanjälkeä sopivan lämmöntuotannon kautta.
”Vielä joitain vuosia sitten olosuhdepalveluiden tarjoamisesta puhuttiin uutena ja jännittävänä kehitysaskeleena kaukolämpöalalla. Nyt kattavia ja kaukolämmön asiakkaita aidosti hyödyttäviä palveluita tarjotaan jo todella paljon – ja kehittymisen tahti vain kiihtyy.”
Kuten Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toiminnanjohtaja Katja Kurki-Suonio kertoo, olosuhdepalveluita kehitettäessä lämpöyhtiöiden asiakkaat ovat kaiken keskiössä. Asiakkaalle olosuhdepalveluiden tarjoaminen näkyy miellyttävinä sisälämpötiloina kesät talvet helteistä tai pakkasista huolimatta. Uusien toimintatapojen hyödyntäminen varmistaa, että kaukolämmön käyttäminen on asiakkaille paitsi helpompaa, myös monin tavoin huolettomampaa.
Samalla lämpöyhtiöiden palveluiden jatkuva kehittäminen tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia hiilijalanjäljen merkittävään pienentämiseen niin kuntatasolla kuin koko Suomen alueella.
“Palveluihin kehitetään monenlaisia liiketoimintamalleja ja yhteistyökuvioita. Lämpöyhtiöt kehittävät omia palveluitaan tai tekevät yhteistyötä erilaisten palveluntarjoajien kanssa. Energiapalveluissa yhteistyö ei välttämättä rajoitu edes tietyn kaukolämpöverkon alueelle niin kuin perinteisessä lämmön toimituksessa asiakkaalle”, Kurki-Suonio sanoo.
Siitä hyvä esimerkki on Savon Voima Oyj:n, Kuopion Energia Oy:n, Alva-yhtiöt Oy:n ja Lappeenrannan Energia Oy:n yhteinen energiapalveluyhtiö Väre Oy, jonka energiapalvelut kattavat nykyisin sähkö-, vesi-, ja kaasupuolen lisäksi myös kaukolämmön. Eri alojen ammattitaitoa on yhdistetty näin uusiin palveluihin.
Älykkäämpää lämmityksen tarpeen havainnointia
Sen sijaan, että koteihin ja kiinteistöihin tarjottaisiin vain lämmitystä, lämpöyhtiöt ovat kehittäneet aktiivisesti kokonaisvaltaisten palveluiden tarjoamista jo useiden vuosien ajan. Erityisessä roolissa ovat olosuhdepalvelut, joilla tarkoitetaan älykkäämpää lämmön tarjoamista huomioimalla, mitä missäkin kohteessa ja tilanteessa kaivataan.
Olosuhdepalveluiden tarjoamisen ytimessä on lämmön kulutusjousto, jotta olosuhteet lämmitettävässä kohteessa olisivat aina ideaalit – niin lämpötilan kuin energian käytön kannalta.
”Aiemmin lämmitystä on puskettu kiinteistöihin tasaiseen tahtiin huolimatta siitä, tarvitaanko sitä jatkuvasti vai ei. Nyt lämmöntuotantoa ja -jakelua voidaan ohjata älykkäämmin niin, että energiaa ei käytetä turhaan”, kertoo Jukka Pennanen, Alva-yhtiöt Oy:n asiakkuusjohtaja.
Jyväskylässä sijaitseva sähkö-, vesi- ja lämpölaitos Alva palvelee paitsi paikallisesti, myös valtakunnallisesti muun muassa uusien palvelukokonaisuuksien ansiosta. Teknologinen kehittyminen ja älykkäät ratkaisut mahdollistavat säästöjä niin kaukolämmön kuluissa kuin ympäristön kuormittamisessa.
Lämmön kulutusjousto mahdollistaa esimerkiksi lämmityksen hetkellisen vähentämisen ja kulutuksen tehopiikin madaltamisen hyödyntämällä kiinteistön lämmönvarauskykyä. Pelkän ulkolämpötilan mittaamisen sijaan voidaan myös havaita, että auringonpaiste lämmittää rakennusta tehokkaasti viileästä säästä huolimatta.
”Kun tekeminen pohjautuu yhä enemmän dataan, suora hyöty asiakkaalle on säästö kustannuksissa, kun energiaa voidaan käyttää vähemmän. Samalla hiilijalanjälkeä on mahdollista pienentää merkittävästi, kun kaukolämpöä sekä tuotetaan että jaetaan fiksummin”, Pennanen kertoo.
Kulutusjoustopalvelulla varmuutta ja huolettomuutta
Kun kaukolämmön palveluita kehitetään yhä paremmiksi ja paremmiksi, kaivataan niiden tueksi myös uusia liiketoimintamalleja kehityksen tueksi ja mahdollistajiksi. Väre Oy:hyn liittyminen on merkinnyt esimerkiksi Lappeenrannan Energialle uusia mahdollisuuksia yhdistää eri alojen ammattitaitoa uusiin palveluihin.
”Koska yksin ei aina ole mahdollista ottaa isoja kehitysaskelia, halusimme lähteä hakemaan yhteistyön kautta uusia lähestymistapoja ja malleja parempaan energian tarjoamiseen”, kertoo Jussi Selenius, Lappeenrannan Energian asiakkuusjohtaja.
Muun muassa vihreän kaukolämmön tarjoaminen niin koteihin kuin yrityksiin on ollut uusien liiketoimintamallien kehittämisen ytimessä. Yhteistyön kautta parannettu kaukolämmön tuotanto ja jakelu tarjoaa hyötyjä sekä energiatehokkuuden että huolettomuuden näkökulmista.
Muun muassa lämmön kulutusjoustopalveluiden tarjoaminen mahdollistaa säästöjen lisäksi lämmönjakelun tasaisuuden ja paremman ennakoitavuuden. Samalla lämmityksestä huolehtiminen on asiakkaalle helpompaa pitkällä aikavälillä.
”Käytännössä esimerkiksi taloyhtiö hankkii kuukausimaksulla lämmityksen laitteistot, jolloin ne ovat lämpöyhtiön omistuksessa esimerkiksi seuraavat 20 vuotta. Siten asiakas varmistaa, että lämmityksen toimintaa valvotaan, eikä mahdollisista ongelmista tarvitse huolehtia itse – saatika maksaa ylimääräistä”, Selenius kertoo.
“Asiakkaiden kuuntelu ja sitä kautta uusien lämmityspalveluiden tarjoaminen on todella tärkeää. Sen lisäksi, että lämmityksen tarpeen ennakoinnilla ja älykkäiden toimintojen hyödyntämisellä voidaan pienentää kustannuksia, on lämpöyhtiöiden mahdollista myös vastata hiilineutraaliuden toiveisiin ja tavoitteisiin aiempaa paremmin.”
Artikkeli on osa valtakunnallista Tunnetko Kauko Lämmön -kampanjaa.
Tutustu kampanjaan osoitteessa: https://tunnetkokaukolammon.fi/