Kehittyvät palvelut

leanheatoutdoor 7 OK

Leanheatin avulla kohti järkevämpää kaukolämpöä

Tekoälyyn pohjautuva palvelualusta Leanheat on loistava esimerkki edistysmielisestä kaukolämpöpalvelusta. Kaukolämmön älykäs ohjaus  optimoi energian käytön – tuloksena energiasäästöt sekä parempaa asumista.

Kymmenen vuotta sitten ohjelmistoyritys Pandia ja joukko suomalaisia kiinteistömistajia lähti ideoimaan järjestelmää, joka tavoittelisi säästöjä kaukolämmön energiakustannuksiin. Tekoälyyn, mittausdataan ja IoT –tekniikkaan pohjautuvan Leanheat–ratkaisun ensimmäiset kiinteistöjen lämmitystä optimoivat järjestelmät asennettiin vuonna 2014.

 Asiakkaitamme ovat asuinkiinteistöjen omistajat. He hankkivat Leanheatin säästääkseen rahaa energiatehokkuuden kautta, helpottaakseen kiinteistöjen ylläpitoa ja myös tarjotakseen asukkailleen paremmat sisäolosuhteet”, kertoo Leanheat Oy:n toimitusjohtaja Jukka Aho.

leanheatindoor 12 OK
Leanheatin toimitusjohtaja Jukka Aho näkee kaukolämmössä huikeita mahdollisuuksia. Vasemmalla kehityspäällikkö Ossi Porri.

Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat myös kaukolämpöyhtiöt. Leanheatin avulla ne tehostavat tuotantoaan ja pääsevät lähemmäs käyttäjää.

”Kaukolämpöyhtiöissä on investoitu hienoon teknologiaan kaukolämpöverkon ja tuotannon puolella. Yhtä reippaasti pitäisi investoida asiakkaiden kiinteistöihin. Tällä hetkellä kiinteistöt käyttävät energiaa kaukolämpöyhtiöillekin kannattamattomalla tavalla”, sanoo kehityspäällikkö Ossi Porri.

Kumppanit ovat osa ratkaisua

Jokaiseen huoneistoon asennetaan langattomat lämpötila- ja kosteusanturit. Kertyvän tiedon pohjalta tehdään automaattista data-analyysiä, jonka tuloksia hyödynnetään asumismukavuuden parantamisessa ja säästökohteiden löytämisessä.

Pilvessä toimiva tekoäly, joka ymmärtää ja ennustaa rakennusten lämmöntarpeen ja käyttäytymisen, on Leanheatin järjestelmän sydän. Se toimii siihen yhdistettävien, kiinteistön asunnoissa sijaitsevien, anturiverkkojen ja lämmönsäätimien avulla. Tekoäly ja ennakoiva analytiikka mahdollistavat paitsi älykkään kiinteistönhuollon, myös uudet liiketoimintamallit toimialalle.

leanheatindoor 14 OK
Leanheat–ratkaisu toimii hyvien kumppanuuksien avulla. Näin kuluttajakin hyötyy kokonaisvaltaisista ratkaisuista. Kuvassa Ossi Porri, Pekka Paaskunta ja Jussi Aho.

”Leanheat on pieni osa energia– ja kiinteistöalan murrosta. Yhteistyö ja kumppanuudet ovat tärkeitä. Meillä on tekoäly ja pystymme hyödyntämään dataa. Ilman esimerkiksi mittareita ja etäohjattavia lämmönsäätimiä emme kuitenkaan pysty toimittamaan palveluja asiakkaalle”, selittää Porri.

Kumppanuusverkostosta löytyy mm. energiayhtiöitä, anturi– ja automaatiolaitevalmistajia, isännöintitoimistoja sekä asennus– ja kiinteistönhuoltoyrityksiä. Posti on hyvä esimerkki synergiakumppanuudesta – se asentaa Leanheatin mittausantureita postin jakelun yhteydessä.

Kumppanuuksilla Leanheat haluaa myös varmistaa, että asiakkaan palveleminen ei lakkaa ongelman toteamiseen, vaan kaikkeen löydetään ratkaisu lähipiiristä.

”On kyse sitten asunnon ilmanvaihdosta tai lämmitysongelmista – kumppaneidemme avulla voimme tarjota ratkaisua asiakkaamme ongelmaan”, lisää Aho.

Järkevää energiaa myös ulkomaille

Leanheatilla on Suomessa nopea kasvupolku takanaan. Markkinaosuus on huomattava – useimmat suuret kiinteistöomistajat kuuluvat asiakaskuntaan ja asennukset on tehty jo yli 35 000 asuntoon.

leanheatoutdoor 2 OK
Kaukolämpöpalvelujen uudisraivaajia. Kuvassa tj Jukka Aho, kehityspällikkö Ossi Porri, toimistopäällikkö Heli Vuorinen, operatiivinen johtaja Lassi Viitala, Suomen myyntijohtaja Pekka Paaskunta, markkinointipäällikkö Hanna Laurila, asiakkuuspäällikköt Jaakko Huhtala ja Lauri Leppä.

”Karkeasti noin kolmasosa suomalaisista rivi– ja kerrostaloasunnoista on suurten kiinteistöomistajien omistuksessa. Yksittäiset taloyhtiöt ovat kuitenkin suurin markkinaryhmä, johon haluamme tuoda Leanheatin palveluja kumppaneidemme kanssa”, kertoo yrityksen Suomen myyntijohtaja Pekka Paaskunta.

Kasvuvauhti näyttää lupaavalta myös globaalisti. Pilottikokeilut ovat käynnissä Kiinassa, Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Erityisesti Kiina kiinnostaa lämmöntuotannon valossa.

”Kaukolämmityksen kasvu on suurta Kiinassa. Päästöerot Suomeen verrattuna ovat huomattavat, samalla siellä ollaan alan kehityksessä jäljessä. Potentiaali on valtava”, selittää Aho.

Kaukolämmön avautuminen

 Kaukolämpöä on käytetty Suomessa jo yli 60 vuotta, ja sillä on vielä paljon annettavaa.

”Kaukolämmössä on huikeita mahdollisuuksia. Valmiiseen energiansiirron verkostoon on investoitu paljon. Kaukolämmöllä on myös jo valmis suhde asiakkaisiinsa”, sanoo Aho.

Leanheatille yksi sen toiminnan edellytyksistä on kumppanuuksien muodostama synergia, jota se itse kutsuu ”avoimeksi ekosysteemiksi”. Tämä jatkaa siitä, mihin tekoäly lopettaa. Kaikki rajapinnassa olevat toimijat ovat tervetulleita mukaan.

 ”Avoimuus on tärkeää ja iso arvovalinta yritykselle, että aidosti suhtaudutaan avoimesti uusiin laitteistoihin ja palveluihin. Tuotannon ja palvelujen optimointi avoimuuden avulla on varmasti nouseva teema alalla tulevaisuudessa”, kiteyttää Paaskunta.

Tekstit: Daniela Holm
Kuvat: Panu Suurnäkki