Neljännen sukupolven kaukolämpö on täällä
Ensi lämmityskausi tulee siirtämään kaukolämmittäjät monella paikkakunnalla uuteen aikaan. Jos ensimmäisen sukupolven kaukolämpö oli keskitettyä fossiilista tuotantoa ja toinen sukupolvi muutti sen uusiutuville energialähteille, kolmannen sukupolven kaukolämpö hyödyntää hajallaan olevan energian entistä tehokkaammin ja avaa mahdollisuuden kaksisuuntaiseen energiakauppaan. Neljännen sukupolven kaukolämpö pystytään tarjoamaan palveluna, joka mahdollistaa ennakoivan kiinteistönhuollon.
“Avain kaukolämpötuotteen kääntämisessä kiinteistönhuoltopalveluksi on digitalisaatio.”
Älykästä lämmönohjausta tarjoava Leanheat on kuluvan vuoden aikana neuvotellut useiden Suomen edistyksellisimpien kaukolämpöyhtiöiden kanssa mahdollisuuksista siirtyä neljännen sukupolven kaukolämpötoimittajiksi. Nopeimmat heistä ovat jo julkaisseet tai juuri julkaisemassa suunnitelmiaan paikallisesti, kuten Uudessakaupungissa toimiva VSV ja Kurikan lämmittävä Kurikan kaukolämpö.
Molempia yrityksiä ajaa toiminnan päivittämiseen halu pysyä kehityksen kärjessä, tarve tuottaa energiaa tehokkaammin olemassaolevilla resursseilla sekä mahdollisuus päästä lähemmäs asiakasta.
”Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen on ilmastonmuutoksen torjunnan edellyttämä pakko, mutta myös taloudellinen mahdollisuus”, kuvaa VSV:n tuotantojohtaja Mika Salo. ”Älykkäässä lämmönohjauksessa meitä kiinnostaa ajatus siitä, että lämmityskuormaa pystytään siirtämään fossiilista polttoaineista, kuten öljy ja kaasu, uusiutuvan energian tuotantolaitoksille. Tuotantokoneiston tehokkuudestahan kaukolämpöalalla on pidetty aina huolta, mutta kiinteistöjen varastoimaa lämpöä ei ole aiemmin pystytty hyödyntämään. Vasta tekoälyn avulla kiinteistöjen lämmönvarauskyvystä saadaan tuotantoa hyödyttävä tieto”, Salo selittää.
“Tietoa voivat samaan aikaan hyödyntää niin kaukolämpöyhtiö, kiinteistön omistajat kuin heidän käyttämänsä isännöitsijä ja huoltoliikekin.”
Kurikan kaukolämmön toimitusjohtaja Petri Viinikaiselle tärkeä asia ovat ne palvelumahdollisuudet, joita tieto kiinteistön olosuhteista avaa. ”Älykkäässä lämmön ohjauksessa syntyy reaaliaikaista tietoa siitä, miten lämmönohjaus toimii ja mitkä lämpötila- ja kosteusolosuhteet kohteessa vallitsevat. Tietoa voivat samaan aikaan hyödyntää niin kaukolämpöyhtiö, kiinteistön omistajat kuin heidän käyttämänsä isännöitsijä ja huoltoliikekin. Harjoittelemme parhaillaan kaupungin vuokrataloyhtiön kanssa, miten paremmalla tiedonkululla saadaan tehostettua kaikkien toimintaa”, hän kertoo.
“Toiminnan tehostamistakin tärkeämpää on kuitenkin parantunut asiakastyytyväisyys.”
Toiminnan tehostamistakin tärkeämpää Viinikaiselle on kuitenkin parantunut asiakastyytyväisyys. ”Meillä ei ehkä ole ollut perinteenä pitää isännöitsijöihin ja taloyhtiön hallituksiin kovin tiiviisti yhteyttä. Tämä asia aiotaan nyt muuttaa,” hän kuvaa syksyn suunnitelmia. ”Kun kaukolämmön toimittaja tuntee paremmin asiakkaansa tarpeet, hän osaa palvella kaikella tietotaidolla, jota niihin liittyy.”
Kirjoittajat: Ossi Porri kehitysjohtaja ja Minna Näsman kumppanuusjohtaja, Leanheat Oy
Kuva: Leanheat Oy