Paikallinen kaukolämpöyhtiösi – läsnä sinua varten
Muistan hyvin, kuinka istuin sukulaiseni kanssa autossa ja hän sai puhelun. Olin käymässä kotiseudullani Oulussa ja puhelun päässä kysyttiin, olisiko hän kiinnostunut kaukolämpöasiakkuudesta, jossa lämpö on kokonaan hiilineutraalia. Hän naurahti puhelimeen ja totesi, että tämä on yhtiöiden tapa kerätä vain puskuria tulevia investointeja varten. Jäin kuitenkin miettimään tilannetta, ja olen varma, että myös puhelun toisessa päässä ollut myyjä halusi vakuuttaa hänelle asian laidan. Toisaalta voin myös ymmärtää asiakasnäkökulmaa – lämpö itsessään ei muutu mitenkään, ja asiakas saattaa luulla, että kyseessä on vain hyvän mielen ostaminen ”pseudo-vihreän vaihtoehdon” kautta.
Oulun Energia nostaa esille sivuillaan, että kyseisen lisätuotteen tuotantoon hyväksytään energiaa tietyin edellytyksin. Hiilineutraalia energiaa tuotetaan useilla teknologioilla, mukaan lukien lämpöpumpuilla ja geotermisellä lämmöllä. Myös eri teollisuudenalojen hukkalämpöä ja -kylmää johdetaan kaukolämpöverkkoon.
Lain noudattamista valvoo Energiavirasto, joka myös pitää yllä rekisteriä lämmön ja jäähdytyksen osalta. Laki energian alkuperätakuista tuli voimaan 3. joulukuuta 2021. Lämmön alkuperän takuujärjestelmä otettiin käyttöön tämän vuoden puolella, ja se on heinäkuusta alkaen edellyttänyt lämmön alkuperän varmennusvelvoitetta uusiutuvana markkinoiduille ja myydyille kaukolämpötuotteille.
Myös Kuopion Energia julkaisi hiljattain artikkelin sivuillaan aiheesta: Energiaviraston asiantuntija kävi keväällä Kuopiossa todentamassa kaukolämmön tuotannon ja jakelun prosessin, ja sertifioi, että määritelty osuus myydystä lämmöstä todella tuotetaan uusiutuvasti. Kuopion Energian kaukolämmön markkinointipäällikkö Essi Heikkilä korostaa, että Kuopion Energia tarjoaa ilmaista neuvontaa energia-asioihin liittyen. Kaukolämmön myyntipäällikkö Teemu Tirkkonen taas muistuttaa, että loppukädessä asiakkaiden valinnat myös ohjaavat yhtiön polttoainevalintoja, eli asiakkaat ovat osa yhtiön tietä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Yhtiöt eivät siis toimi tyhjiössä, vaan ne ovat tiiviinä osana ihmisten arkea ja yhteiskuntaa.
Suomea ja Eurooppaa koskevassa energiakriisissä onkin hyvä muistuttaa, että paikalliset kaukolämpöyhtiöt todellakin ovat läsnä asiakkaitaan varten, ja että yhtiöissä työskentelevät asiantuntijat vastaavat mielellään asiakkaitaan askarruttaviin kysymyksiin. Energiayhtiöiden asiantuntijoilla on viimeisin tieto, joka on erityisen arvokasta tulevaa lämmityskautta ajatellen.
Teksti: Justus Luokkanen
Kuva: FinDHC