Kannamme vastuuta

pexels pixabay 210158

Uusi kaukolämmön päästölaskuri avattu yleisön käyttöön

Paikallisvoima ry:n yhdessä kaukolämpöyhtiöiden sekä sidosryhmien kanssa kehittämä uusi kaukolämmön päästölaskuri on avattu julkiseen käyttöön. Käyttäjä näkee laskurista tarkat, paikkakuntakohtaiset kaukolämmön päästöt. Laskuri löytyy osoitteesta www.klpaastolaskuri.fi.

Tähän saakka käytössä olleiden hiilijalanjälkilaskureiden tapa arvioida kaukolämmön päästöjä on ollut puutteellinen. Laskureissa kaukolämmön tuottamat päästöt on laskettu koko maan keskiarvon perusteella, jolloin kaikkien kaukolämpöasiakkaiden päästöt ovat näyttäneet yhtä suurilta. Päästöttömällä kaukolämmöllä kotejaan tai yrityksiään lämmittävät asiakkaat ovat saaneet laskureista reilusti todellisia lämmityspäästöjään suuremman hiilijalanjäljen.

Kaukolämmön päästötietojen raportointi on myös tapahtunut pitkällä viiveellä, joka on pahimmillaan ollut jopa kaksi vuotta. ”Päästötiedot eivät ole seuranneet kaukolämpöalan nopeaa kehitystä. Suomalaisille on tarjolla yhä enemmän uusiutuviin energianlähteisiin, lämpöpumppuihin ja hukkalämpöön perustuvaa vähä- tai nollapäästöistä kaukolämpöä, mutta tämä ei ole näkynyt päästötiedoissa”, sanoo Paikallisvoiman toiminnanjohtaja Toivo Hurme.

Uusi kaukolämmön päästölaskuri kertoo tarkasti käyttäjän asuinpaikkakunnan mukaiset kaukolämmön tuotannon todelliset päästöt. Kaukolämpöyhtiöt raportoivat laskuriin päästötietonsa säännöllisesti, ja tietojen ajantasaisuuden varmistamiseksi yhtiöillä on mahdollisuus jopa kuukausittaiseen päästötietojen ilmoittamiseen.

Päästölaskurin kehitystyössä ovat olleet mukana Tilastokeskus, Suomen ympäristökeskus, Motiva, Kuntaliitto, Energiateollisuus ry, Energiavirasto sekä Palveleva Kaukolämpö FinDCH ry. Hankkeen rahoittivat suomalaiset kaukolämpöyhtiöt. ”Kunta-ala on vahvasti mukana energia- ja ilmastotyössä. Uusi laskuri hyödyttää kaikkia kuntaomisteisia energiayhtiöitä, mutta etenkään pienten lämpölaitosten uusiutuva energia ei ole kunnolla näkynyt päästölaskennassa. On hienoa, että asia nyt korjaantuu”, toteaa Kuntaliiton energia-asiantuntija Vesa Peltola.

Myös runsaasti kaukolämpöä käyttävän S-ryhmän vastuullisuuspäällikkö Terhi Naukkarinen iloitsee uudesta päästölaskurista. ”Olemme asettaneet kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet ja on todella tärkeää, että pääsemme laskemaan kaukolämmön kulutuksen päästövaikutuksen todellisilla, paikkakuntakohtaisilla kertoimilla”, Naukkarinen sanoo.

Käyttäjä näkee laskurista valitsemansa kaukolämpöverkon päästötiedot viimeisen viiden vuoden ajalta. Lisäksi laskuri esittää valitun kaukolämpöyhtiön polttoainejakauman. Päästötietojen raportointi noudattaa yleisesti käytössä olevia, Tilastokeskuksen ja Energiaviraston vahvistamia menetelmiä. Päästötiedot voi laskea joko energiamenetelmällä tai hyödynjakomenetelmällä.

Laskuri on maksutta kenen tahansa käytettävissä, ja sen tiedot ovat avoimien rajapintojen kautta yhdistettävissä muihin hiilijalanjälkilaskureihin sekä esimerkiksi asiakkaiden tai viranomaisten tietojärjestelmiin.

Lisätietoja antaa päästölaskurihankkeen projektipäällikkö Jari Nykänen:

Jari Nykänen
Paikallisvoima ry
+358 503 300103
jari.nykanen@paikallisvoima.fi

https://www.paikallisvoima.fi/uusi-kaukolammon-paastolaskuri-avattu-yleison-kayttoon